maanantai 19. maaliskuuta 2012

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Putous!!!!!!!!!

Moi!

Mä en oo kirjoittanut pitkään aikaan, mut tänään on aiheena PUTOUS!!!. En ollut nähnyt ekaa tuotantokautta kuin viimeisen jakson. Toinen tuotantokausi oli hyvä, pidin kaikista sketsihahmoista ja sketseistä. Mun mielestä parhaita olivat Harjakainen, Munamies, Mr. Mallorca, shamaani Pusutin, Pilvi Pouta ja Mikko Zetterberg.


Tänä vuona paras oli Leena Hefner o.s. Herppeenluoma.Luin kerran Seiskaa siinä luki että Leena ei muista parasta ystäväänsä, vastustajaansa ja esikuvaansa, koska oli yleensä hirrveen humalassa ja ja ja.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Liikuntapäivä

Minulla oli tänään liikuntapäivä. Olin Kasurilassa, että oli kivaa. Laskettelin niin paljon, että jalkoja rupesi koskemaan. Minun mummi ja vaari tulivat hakemaan minua ja minun kaveria pois.Oli kyllä rätti väsynyt olo sen jälkeen.


kotiin tullessa ei tehnyt mieli kuin levätä silmät päästä. Katsoin tv:tä iltaan asti. Myöhemmin tein kauralastuja. NAM...hyvää.
 Piti kipaista Mummi luona hakemassa kauralastuja.

Nähdään kun kirjoitellaan!